tiistai 31. joulukuuta 2013

TOINEN PELIPÄIVÄ

Maanantai
30.12.2013

Kanada-reissun toinen peli oli Whitbyssä. Areenaan mahtuu kuusi kaukaloa sekä muun muassa kolme ravintolaa ja baari. Itse ottelu oli Ontarion provinssin kärkijoukkuetta vastaan. Alkuseremonioiden jälkeen alkoi tähänastisesti kauden kovavauhtisin ottelu. Whitby Wildcats on ehdottomasti nopeajalkaisin joukkue, jonka Ilves-99 on tällä kaudella kohdannut.





Alku mentiin lujaa ja kotijoukkue siirtyi Ilveksen vielä ihmetellessä 1-0 johtoon. Pikkuhiljaa erän kuluessa alkoi Ilves saada otetta peliin, ja loppuerä mentiinkin Ilveksen hallitessa. Lopulta myös vierasjoukkue pääsi maalien makuun tehden kaksi terävää maalinedustamaalia. Erä päättyi Ilves merkeissä, mutta lisämaalit jäivät odottamaan itseään. Toiseen erään sisuuntunut kotijoukkue tuli todella lujaa. Fyysisesti Ilves pystyi vastaamaan, mutta kamppailuinto hiipui erän kuluessa. Vastaanottavaksi osapuoleksi joutunut vierasjoukkue lähtikin 3-2 tappioasemassa viettämään erätaukoa.

Valmennus tarkensi ohjeistusta kolmanteen erään joka pelattiin lähes kokonaan Ilveksen hallitessa. Maalipaikkoja tuli useampia, mutta maaleja ei. Lopulta kesken Ilveksen suvereenin hallinnan, iski kotijoukkue vastahyökkäyksistä 5-2 lukemat taululle. Valmennus oli tyytyväinen pelaajien ilmeeseen, mutta jäi kaipaamaan terävyyttä maalipaikkoihin. Kovavauhtisen pelin ratkaisi muutamat henkilökohtaiset virheet, jotka kuitenkin ovat valmennuksen mielestä ymmärrettäviä. Kaiken kaikkiaan ottelu oli juuri sellainen mitä tältä reissulta haetaan; kovavauhtinen, fyysinen ja huipputasoinen.

Nico


IlvesAAA - Oshawa 29.12.2013

IlvesAAA - Whitby 30.12.2013

maanantai 30. joulukuuta 2013

ENSIMMÄISET PELIT

29.12.2013
Sunnuntai ja ensimmäinen pelipäivä joukkueella edessä.

Joukkueen aamu alkoi kello 8 jo tutuksi käyneellä paikallistyyppisellä aamupalalla, johon kuului paahtoleipää, marmeladia, pekonia ja kananmunaa. Tämän jälkeen haastava bussin pakkausoperaatio jonka jälkeen pääsimme Harryn johtamalle vajaan tunnin mittaiselle kiertoajelulle Toronton alueella. Saimme oikein kattavan tietopaketin Torontosta ja kävimme bussissa pienen tietokilpailun muun muassa maailman pisimmän yhtäjaksoisen tien pituudesta. Kävimme katsomassa Toronton kaupunkikuvaa myös vesistön toiselta puolelta josta sai hienon kuvan koko kaupungin keskustasta.

Kiertoajelu päättyi Hockey Hall Of Fameen. Kiersimme tätä hienoa jääkiekon pyhättöä muutaman tunnin ajan. Paikassa tuntui riittävän nähtävää sekä pojille, että mukana olleille vanhemmille.
Hall of Fame kierroksen jälkeen siirryimme Toronto Maple Leafsien fanikauppaan jonne jätimme porukalla osan matkabudjetistamme vastineeksi mitä erilaisimmista fanituotteista.

Ruuan jälkeen suuntasimme kohti Oshawa Campus Ice jäähallia joka oli illan päätapahtuman kohde, täällä siis pelattaisiin ottelu Oshawa Bantam- 99AA. Meidät toivotti lämpimästi tervetulleeksi Rob McGregor, joka ohjasi pojat pukukoppiin jossa jännitystä oli ilmassa enemmän kuin saattaisi kuvitella. Varmasti sekä ensimmäinen peli, että illalla pelin jälkeen koittava Canadan perheisiin meno aiheuttivat tämän hieman sähköisen ja positiivisesti jännittyneen tunnelman.

Pelin alkuun oli järjestävä seura hoitanut upean aloitustilaisuuden jäällä, jossa kuultiin sekä kaupungin pormestaria, että useita kaupungin jääkiekkovaikuttajia. Tunnelmaa lisäsi sekä maammelaulu, että Canadan kansallislaulu. Poikien esittelyn jälkeen pääsimme aloittamaan sitten pelin.
Kohtuullisen tasainen peli meni pojilta hienosti, vaikkakin hävisimme sen niukasti 3-1.
Varusteiden vaihdon ja suihkujen jälkeen pääsimmekin sitten illan toiseen jännittävään tapahtumaan, eli Canada perheisiin lähtöön. Lähtö perheisiin sujui pojilta hienosti jännityksen selvästi väreillessä ilmassa, mutta tunnelma oli silti erittäin positiivinen ja iloinen. Canadan vanhemmat ottivat pojat avosylein vastaan ja meininki oli todella avointa ja hienoa.


Ennen maanantain peliä varmaankin saame tietää miten ensimmäinen yö ja päivä ovat perheissä sujuneet. Sitä siis jäämme innolla odottamaan…

Pojat maailmalla
Toronto Maple Leafin fanikauppa


"Kauan odotettu, matkan ensimmäinen peli pelattiin Oshawa AA:ta vastaan. Tupsukorvien pelikuntoa kautta linjan luonnollisesti painoi pitkä matkustusaika aikaeroineen. Mutta yritys oli kovaa, eikä periksi haluttu antaa! Ekan erän alku sujuikin totutellessa pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin, johon kuului kovat, mutta rehelliset taklaukset. Ikävä kyllä loukkaantumisilta ei voitu välttyä.

Alkukankeuksien jälkeen pääsimme peliin mukaan ja onnistuimme tekemään pelin ensimmäisen maalin. Peli aaltoili tasaisesti puolelta toiselle sen loppua kohden isäntien hieman hallitessa pelitilanteita ja saaden ansaitusti aikaiseksi muutaman maalin - huolimatta maalivahtimme Kallen erinomaisesta työskentelystä!

Lilli"



Ja sitten perheisiin ... vähän näytti jännittävän, mutta hienosti pojat selvittävät esittelyt ja small talkkit.

Well ... kaikki vähän leveempää, hymykin.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

REENIT !

Aamulla aikaerosta huolimatta virkeänä ylös ja aamupalalle. Amerikan meininkiä - ainoa vihreä löytyi pöytäliinasta: paahtoleipää, voita, marmelaadia, pekonia, kananmunaa ...

Aamiaisen jälkeen käytiin varmistamassa Niagara Fallsin virtaussuunta ja ottamassa viralliset Canadan joukkuekuvat.

Ilves Canada A
Ilves Canada AA
Ilves Canada AAA
... Ja Ilves Canada Vanhukset

Ja sitten reeneihin. Islannin kautta tulleet, hetken kadoksissa olleet pelikamat odottivat jäähallin varastossa - puuttuvat mailat, molarin varusteet ja pelikassit, kaikki tallella! Reenit vedettiin neljä-rataisella Canlan Icella ja lopuksi joukkueet kävivät pastalla jäähallin ravintolassa. Ihan mukava ravintola riittävin oikeuksin.

Illalla Toronton keskustaan, majoittuminen ja sitten bussin nokka kohti Air Canada Centeriä. Toronto Raptors vs. New York Knicks päättyi kotijoukkueen murskavoittoon 115 - 100. Fiilis katsomossa oli mitä mainioin, noin 18 000 hengen yleisö huusi, melskasi ja viihtyi. Make a noise!




lauantai 28. joulukuuta 2013

PERILLÄ TORONTOSSA

Vihdoinkin perillä Canadassa ja Torontossa. Lennot olivat hienosti ajallaan ja jonotus lentokentillä oli kohtuullisen vähäistä. Vaihtoaika Frankfurtin kentällä oli muutama tunti, joten pelurit ja vanhemmat ehtivät rauhassa syömään eikä portille täytynyt mennä kiireellä. Valtameren ylitys kesti vajaa yhdeksän tuntia.



Mutta mutta ... a few luggages is missing! Matkatavarahihnalle ilmestyi pelottavan vähän pelikasseja ja niinhän siinä sitten kävi että osa pelaajien varusteista, noin puolet molarien kasseista ja kaksi mailapussia kolmesta olivat teillä tietämättömillä. Ei muuta kuin lentoyhtiön tiskille selvittämään mistä kyse ja missä tavarat. Kolmen vartin selvittelyjen jälkeen kävi ilmi että tavarat oli kyllä tallessa mutta toistaiseksi Islannissa, vain joku yksittäinen matkalaukku oli oikeasti kateissa. Ystävällinen nimeltä mainitsemattoman saksalaisen lentoyhtiön virkailija lupaili pelikassilähetystä lauantaiksi jäähallille reeneihin mennessä. Ans kattoo kuinka pelurien käy.



Lentoasemalta bussiin ja taas istumaan. Onneksi ajomatka ruokapaikkaan ja hotelille oli vain runsaan tunnin pituinen. Päivällinen Bettyn seisosovasta pöydästä oli suorastaan juhlallinen ja harras, harvoin kolme joukkueellista syö niin hiljaa ja hosumatta, ruokajonossa toisiaan tönimättä. Aikaero alkaa tuntumaan, joten suunta hotellille ja nukkumaan. Unta ei tarvitse juuri houkutella.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

MATKALAUKKUA PAKKAAMAAN ...

Alkaa olla aika laittaa kamat kasaan tai ainakin miettiä mitä tarvitaan mukaan. Minimivarustus lienee pelikamat , passi ja sopivasti Canadan dollareita.

Philadelphian ja Pittsburgin pelaajille jaettiin tänään Canada-asusteet ja tuliaismateriaaleja. New Jerseyn pelurit saavat omansa huomenna reenien yhteydessä.

Pelurin pakkausohjeet:
  • matkalle ja lentokoneeseen Canada-takki ja huppari + siniset farkut ja pipo
  • pelikassiin puhtaat Ilves-pelipaidat, musta ja valkoinen
  • lisäksi mukaan puhtaat, ehjät ja tarkastetut pelivarusteet
  • sekä pari-kolme alusasua
  • tarvittaessa luistimien teroitus ja profilointi Suomessa
  • Ilves tuulipuku
  • juomapullo ja yksi kiekko
  • matkalaukkuun Canada t-paidat ja chinot +  Ilves college-asu
  • sekä joukkueen tuliaismateriaalit (Suomi-kaulaliinoja, t-paitoja)
  • omat lääkkeet 
  • muut vaatteet ja peseytymisvälineet   


Ville ja Samu - kohta mennään!


tiistai 10. joulukuuta 2013

HAKAMETSÄN TIISTAI - CANADATARROJA JA ILVES-VOITTO

Hakametsässä tänään kolmen pisteen voitto liiga-Ilvekselle! Hetken sitä jo ehdittiin odottelemaan, mutta tulihan se sieltä, taas kerran. Ilvekseltä hieno nousu takaa-ajoasemasta viimeisessä erässä.

Ja olihan sitä muutakin tapahtumaa. Ilves99 pelurit myivät perinteisiä Canada-tarroja tulevan pelimatkan kulujen peittämiseksi. Hyvin sujui ! Uraansa aloittelevat myyntimiehet kauppasivat tarroja ennen peliä sekä erätauoilla ja lopputuloksena arvaamalla joka kymmennellä pelissä oleella oli Canada-tarra taskussa kotimatkalle lähdettäessä. Vastaavia tarroja on menneinä vuosina kaupiteltu hallin käytävillä useammankin ikäluokan voimin, joten ihan ensimmäistä kertaa ei oltu liikkeellä. Tarrat autojen ikkunoihin ja mainosta Ilveksen junioritoiminnalle!

Näillä Canadan matkoilla on jo mittava historia. Tiesittekö että:

  • 1800 Ilvesläistä on ollut mukana Ilveksen Kanadan matkoilla 27 vuoden aikana
  • Ensimmäiset matkat tehtiin vuonna 1974 ja jatkettiin aina 1982 asti, sitten seurasi 12 vuoden tauko matkustamisessa.
  • Nykyisellä formaatilla matkoja on tehty vuodesta 1994, seuraavaksi matkaan lähtee Ilves 99-ikäluokka
  • tähän mennessä  on pelattu  219 ottelua
  • 93 voittoa,  20 tasapeliä ja 106 tappiota, maalisuhde  795  -  833.
  • Risto Siltanen oli mukana ensimmäisellä matkalla.
  • Nykyisen Liiga-Ilveksen vahvuudessa pelaa 13 Kanadan matkalla ollutta Ilves pelaajaa.
  • Nyt mukaan lähtevistä valmentajista Kari Kananen ja Pekka Vartola olivat samalla matkalla pelaajina vuonna 1977.
  • Nyt matkaan on lähdössä 56 Ilves99-peluria + 12 toimihenkilöä


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

KIEKKOMATKALLE CANADAAN

Ilves C99 -ikäluokan jääkiekkojoukkueet Philadelphia, Pittsburgh ja New Jersey lähtevät peli- ja jääkiekkokulttuurimatkalle Kanadaan 27.12.2013 - 7.1.2014. Matka suuntautuu Torontoon, Ottawaan ja Montrealiin sekä näiden lähialueiden kaupunkeihin ja jäähalleihin: joukkueet pelaavat pelimatkan aikana kaikkiaan 18 ottelua. Pelurit majoittuvat muutaman yön paikallisissa kiekkoperheissä ja samalla tutustuvat kiekkojunioreihin ja hoki-maan paikallisiin tapoihin. Ilveksen C2-ikäluokan joukkueet ovat vuosittain tehneet vastaavan matkan Kanadaan, matkojen historia ulottuu aina 70-luvulle asti.

Tämä matkablogi on perustettu matkan ajaksi ja tämän kautta välitämme päivän kuulumisia ja sattumuksia kotijoukoille luettavaksi. Ja eiköhän tänne saada jotain kuvamateriaaliakin toimitettua.Sivustolle on koottu kaikkien kolmen joukkueen valokuvat ja pelaajaesittelyt. Tarkempi otteluiden aikataulu ja pelipaikkakunnat julkaistaan heti kun ajankohdat ovat varmistuneet. Pelatuista otteluista kirjataan maalit ja tärkeimmät tapahtumat.